Kasvumatka asiantuntijasta esihenkilöksi
Digitalisaatio, työn uudet rakenteet ja muuttuvat tehokkuusvaatimukset ovat muokanneet sote-johtamista paljon. Muutos konkretisoituu usein heti esihenkilöuran alussa: työ on itsenäistä, vastuuta on paljon ja tilanteet moninaisia. Samaan aikaan tuki voi tuntua olevan kaukana. Ylempi johto työskentelee usein etänä tai hybridimallilla, ja johdettavana on useita eri vaiheissa olevia lähijohtajia (Rousku & Lanne-Eriksson 2021).
Työnohjaajana olen saanut kulkea uusien esihenkilöiden rinnalla heidän ensiaskeleistaan lähtien. He ovat osaavia ja sitoutuneita sote-ammattilaisia – mutta usein myös yksin uuden roolinsa äärellä. Yksi asia toistuu lähes aina: tarve pysähtyä, kohdata ja keskustella rauhassa, ilman kiirettä tai jatkuvia vaatimuksia. Roolin muutos nostaa ohjattavissa esiin kysymyksiä, joissa on paljon samankaltaisuutta ja tunnistettavia pohdintoja oman esihenkilöurani alkuvaiheilta. Uskon, että tämä kertoo jostakin olennaisesta.
KASVU EI SYNNY VAIKEUKSISTA VAAN ONNISTUMISISTA
Siirtyminen asiantuntijasta esihenkilöksi ei ole vain uusi tehtävä – se on kasvumatka. Ja sille matkalle tarvitaan aikaa, tukea ja mahdollisuus reflektoida. Rehellisesti sanottuna moni ohjattava olisi kaivannut enemmän tukea kuin mitä roolini antoi myötä tai mihin minulla oli mahdollisuus vaikuttaa.
Silti olen saanut nähdä paljon hyvää. Rohkeutta tarttua vaikeisiin tilanteisiin, vastuunkantoa ja onnistumisia silloin, kun luovuttaminen olisi ollut helpompaa. Ne hetket jäävät mieleen – ja niistä syntyy johtajana kasvu. Monissa organisaatioissa alun haasteet tunnistetaan ja tukitoimet ovat hyvällä tasolla.
Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, ja sen takia Miracle Members on olemassa. Meidän tehtävä on auttaa johtajia jaksamaan ja tekemään töitä laadukkaasti, ja siksi tarjoamme koulutuksia esihenkilöille ja johtajille.
Oma oppimiseni esihenkilönä on opettanut myös tämän: en usko, että vaikeudet itsessään kasvattavat. Vaikeudet ovat osa matkaa, mutta kasvu syntyy vasta myöhemmin – siinä hetkessä, kun huomaat selviytyneesi, onnistuneesi ja oppineesi jotain uutta. Juuri onnistumisen kokemukset, hallinnan tunne ja luottamus omaan osaamiseen vahvistavat meitä ja auttavat kasvamaan eteenpäin. Ne kantavat myös seuraavien haasteiden yli.
MINUSTAKO ESIHENKILÖ SOTE-ALALLA?
Sote-alan esihenkilötyö on vaativaa, mutta siinä on myös paljon merkitystä ja mahdollisuuksia onnistua. Jos pohdit, olisiko se sinun polkusi, rohkaisen: lähde mukaan. Hyviä johtajia tarvitaan – kasvu on palkitsevaa ja motivoivaa.
Me autamme sinua, jotta sinä voit auttaa työntekijöitäsi, jotta työntekijäsi voivat auttaa teidän asiakkaita!
Tekstin on kirjoittanut Miracle Membersin Jyrki Jalassuo, johtamisen ja vaativan ihmissuhdetyön asiantuntija.
Jyrki piti maksuttoman webinaariin teemalla Minustako johtaja? – Kasvumatka asiantuntijasta esihenkilöksi 28.5.2026.
Nyt voit tilata webinaarin tallenteen maksutta!