Mika Virolainen

Hei! Olen Mika Virolainen. Olen johtamisen ja vaativan ihmissuhdetyön asiantuntija. Työssäni minulle on tärkeää tukea asiakkaitani ratkaisukeskeisen työotteen kautta oman työn hyvään johtamiseen ja tekemiseen, joka tuo tuloksia ja vahvistaa niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin tyytyväisyyttä. Johtajia haluan tukea valmentavan työotteen omaksumisessa, joka tuo johtamiseen viisautta kysyä hyviä kysymyksiä sekä taitoa fokusoida oma johtaminen työntekijöiden itseohjautuvuuden vahvistamiseen.

Olen toiminut yli 30 vuotta vaativassa ihmissuhdetyössä eri rooleissa. Minulla on pitkä työhistoria lastensuojelusta ohjaajana ja esihenkilönä. Nämä työvuodet ovat kasvattaneet minusta arvostavalla tavalla läsnäolevan ja taitavan kuuntelijan, jonka avulla pystyn tukemaan asiakkaan omaa toimijuutta. Olen vuodesta 2002 saanut nauttia esihenkilönä johtamisesta, jossa työntekijät ovat aidosti sitoutuvat työhönsä, tiimiin ja laadukkaaseen asiakastyöhön.

Työnohjaajana ja valmentajana minulla on dialogista sekä ratkaisukeskeistä työotetta hyödyntävä tapa työskennellä. Olen saamani palautteen mukaan lempeä haastaja ja vahvuuteni onkin kyky kuunnella sekä esittää oivalluttavia ja asiakkaita eteenpäin ohjaavia kysymyksiä, jotka auttavat asiakkaita itse löytämään ratkaisut. Minulle on aina tärkeä rakentaa turvallinen työskentelyilmapiiri, joka toimii hyvänä maaperänä kasvulle ja kehittymiselle.

Minulle yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen on urallani aina ollut tärkeää. Uskon aidosti, että yhdessä olemme enemmän. Kun tiimeissä mahdollistuu aito, dialoginen keskustelu tutkivalla otteella, se tuo esille erilaisia näkökulmia ja siten myös uusia ratkaisuja ja keinoja käsillä oleviin haasteisiin.

Minulle on sanottu, että elän ja hengitän valmentavaa työotetta esihenkilönä, työnohjaajana ja valmentajana. Tämä onkin minulle tärkeää ja haluan olla asiakkailleni läsnäoleva, aidosti kuunteleva kumppani, joka hyvillä kysymyksillä sparrailee heitä eteenpäin muutoksessa ja kehittymisessä.

Koulutukset:

  • voimavara- ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja
  • ratkaisukeskeinen coach
  • sosiaalipedagogisen perhetyön erikoistumisopinnot

Mikan palvelut:

  • työnohjaus
  • johdon ja tiimien valmennus
  • koulutukset
  • luennot (mm. valmentava johtaminen, dialoginen työote)
  • puheenvuorot tapahtumiin
  • työpajojen fasilitointi

 

Kerro miten voimme olla teille hyödyksi? Ota yhteyttä, niin keskustellaan tarpeistanne.
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.